Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Pääosin ruoka- ja leivontaohjeita joita teen kotona perheelleni. Perheeseemme kuuluu minun lisäksi mieheni, poikamme 6/04, 5/07 ja koira.

Saatan myös laittaa neulonta ja muita käsitöitä!

Kamera: Canon PowerShot S2 IS

Kakkos kamera: Olympus X-42

* Herjaavat ja älyttömät kommentit tullaan poistaan, joten älä edes vaivaudu!

31.12.2011 - 20:18

OIKEIN HYVÄÄ JA ONNEKASTA UUTTA VUOTTA 2012

JOKAISELLE BLOGISSANI KÄVIJÖILLE!

18.12.2011 - 17:15

Tahdon toivottaa kaikille oikein mukavaa joulun odotusta ja

rauhallista joulua!

02.12.2011 - 15:12

Poikien tekemä isänpäiväkakku isälle!

Minä tein pohjan ja paistettiin sitä uunissa riittävän aikaa, leikkasin pohjan kolmeen osaan ja pojat saivat sen täyttää kuningatarhillolla ja mustikkarahkalla jossa oli mausteena tiramisu-tuorejuustoa.

Päälle pojat laittoi kermavaahtoa, mandariininlohkoja ja nonparelleja.

03.11.2011 - 09:15

400g Jauhelihaa

2rkl Öljyä

1 Sipuli

2kpl Pepperonia

½tl Suolaa

 1tl Rouhittua mustapippuria

2dl Vettä

2dl Kermaa

3rkl tomaattipyreetä

200g Sulatejuustoa

1-2tl Pizzamaustetta

- Kuori ja hienonna sipuli.

- Leikkaa pepperonit renkaiksi.

- Kuulota sipuli öljyssä pannulla, lisää joukkoon jauheliha ja ruskista.

- Lisää pepperoni, mausteet ja vesi.

- Anna kastikkeen kiehua n.5min.

- Lisää joukkoon tomaattipyree, kerma ja sulatejuusto.

- Mausta lopuksi pizzamausteella.

- Tarjoile pastan kera.

Itse kyllä hieman sävelsin tätä ohjetta, jotenkin sitä kastiketta ei tullut tuolla ohjeella paljoa mitään, joten lorautin joukkoon 3dl vettä ja lisäsin kukkurallisen jauhoja kylmän vesitilkan joukkoon hyvin sekoittaen ja kaadoin jauho-vesiseoksen kastikkeen joukkoon hyvin sekoittaen. Tarvittaessa voi lisätä vielä hieman vettä, jos tuntuu kastike liian paksulta.

 

01.11.2011 - 19:39

800g Porsaan suikalelihaa (naturel)

300g Porkkanaa

100g Sipulia

3rkl Tomaattipyreetä

100g Maustekurkkua

Tilkka maustekurkkujen lientä

1tl Suolaa

½tl Mustapippuri rouhetta

1dl Kermaa

- Ruskista possu suikaleet pannulla ja kaada ne kattilaan.

- Kuori ja kuutioi sipuli ja porkkanat.

- Valmista ruskea peruskastike ja lisää possunlihat siihen hautumaan miedolle lämmölle.

- Paloittele maustekurkku pieniksi kuutioiksi.

- Kuulota sipuli ja porkkanakuutioita hetki pannulla ja lisää ne kastikkeen joukkoon.

- Lisää myös suola, mustapippuri, tomaattipyree ja maustekurkku kuutiot.

- Anna stroganovin hautua n.½-1 tuntia.

- Tarkista maku.

- Tarjoile perunoiden kera.

31.10.2011 - 14:44

3½dl Vehnäjauhoja

2dl Sokeria

2tl Leivinjauhetta

2tl Vaniljasokeria

2dl Kermaa

2 Kananmunaa

70-100g Juoksevaa margariinia

½dl Kookoshiutaleita

1prk Ananaspaloja tai murskaa

(Puolukoita ja kanelia)

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muut aineet hyvin sekoittaen.

Voit halutessasi käyttää myös muuta raskaa, kuin pullo margariinia.

Puolita taikina.

Sekoita toisen  taikinan joukkoon puolet ananasmurskasta ja kookoshiutaleet.

Sekoita loput ananasmurska ja puolukoita toiseen satsiin.

Jaa taikinat muffinsivuokiin, ripottele puolukkaisten muffinsien pinnalle hieman kanelia ja paista uunin keskitasolla 200asteisessa uunissa n. 15-20min.

28.10.2011 - 09:41

Ihanaa että näitä söpöjä siilejä näkyy meidänkin pihalla joskus!

Sain otettua ihanuudesta monta kuvaa, mutta tämä taisi olla kaikista onnistunein.

27.10.2011 - 10:17

Suppilovahverolihapullat

800g Jauhelihaa

2dl Paistettuja suppilovahveroita

1prk Kermaviiliä

1pss Sipulikeittoa

½tl Mustapippuri rouhetta

½tl Valkosipuli rouhetta

1tl Persiljaa (kuivattu)

* Laita kulhoon jauheliha, jäähtyneet suppilovahverot ja muut ainekset.

* Vaivaa seos kädellä hyvin, niin että taikinasta tulee hyvä ja ainekset sekoittuvat hyvin keskenään.

* Pyörittele taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle pieniä pullia ja paista uunin keskitasolla n. 15-20minuuttia, tai jos teet isompia lihapullia aikaa menee hieman kauemmin.

* Tarjoile perunamuusin ja kermaisen kastikkeen kanssa.

21.10.2011 - 13:27

Poro-pekoni-kasvispiirakka 4kpl

4pkt Piirakkataikinaa (pakaste)

700g Poronkäristystä

1-2pkt Pekonia

2pss Pakaste vihanneksia

2 Sipulia

Juustoraastetta

2-3 Kananmunaa

1prk Kermaviiliä

Mustapippuria, chilijauhetta, paprikajauhetta, soijaa loraus

 

Kuulota sipuleita hetki pannulla, lisää joukkoon poronkäristys, pienitty pekoni ja kyspennä.

Soseuta pakastevihannekset sauvasekoittimella ja lisää lihojen joukkoon, älä kypsennä enään.

Lisää joukkoon kermaviili ja munat. Sekoita tahnaksi ja mausta.

Levitä piirakkataikina piirakkavuokaan ja levitä lihaseos piirakkataikinan päälle.

Ripottele pinnalle juustoraastetta.

Kypsennä uunin keskitasolla 175asteessa n. 20-35minuuttia, tai kunnes piirakka on kypsää.

 

Kinkku voileipäkakku

Paahtoleipää

Kostutukseen lihalientä

Täyte:

1 Maksamakkara tanko

1prk Kermaviili tai ranskan kermaa

Kinkku kuutioita

Valmista aineksista tahna

Pinnalle:

Kinkku tuorejuustoa

Kinkkua

Persiljaa

Tomaattia

Kurkkua

 

Lohi voileipäkakku

Paahtoleipää

Kasvislientä tai kalalientä

Täyte:

Savulohta

Lohipasteijaa

Kermaviiliä tai ranskankermaa

Valmista aineista tahna

Pinnalle:

Lohi tuorejuustoa

Graavilohta

Mätiä

Sitruunaa

Tilliä

 

09.10.2011 - 10:04

3½dl Vehnäjauhoja

2dl Sokeria

2tl Leivinjauhetta

2tl Vaniljasokeria

2rkl Leivonta kaakaojauhetta

½-1dl Kookoshiutaleita

2dl Kermaa

2 Kananmunaa

100g Sulaa margariinia

2rkl Sitruunan mehua

 

* Sekoita kuivataineet keskenään ja lisää muut ainekset hyvin sekoittaen.

* Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista 175-200asteisessa uunissa keskitasolla n. 15-20minuuttia.

 

09.10.2011 - 09:52

5-6 Isoa perunaa

1 Porkkana

½pss Keittovihanneksia

½pss Keittojuureksia

Pala purjoa suikaleina

1 Sipuli

n. 500-700g Lohta kuutioina

1 Kasvisliemikuutio

Vettä

2tl Kalamaustetta

½tl Sitruunapippuria

Oman mielen mukaan tilliä

1l Maitoa

* Kuori ja kuutioi perunat ja porkkana.

* Kiehauta perunoita ja kasviksia (myös pakaste) kasvisliemellä maustetussa vedessä, niin kauan kunnes perunat ja porkkanat ovat puolikypsiä. (vettä sen verran että kasvikset peittyvät)

* Poista vedestä hieman yli puolet ja kaada tilalle maitoa.

* Mausta keitto haluamillasi mausteilla.

* Kun perunat ovat melkein kypsiä lisää lohikuutiot ja jatka keiton valmistusta miedolla lämmöllä, etteivät kalanpalaset hajoa.

21.09.2011 - 12:26

Olen useampaan kertaa käynyt sienimetsällä, mutta toisinaan en ole saanut saaliksi mitään.

Tänään päätin lähteä koiran kanssa kaksistaan sienimetsään keräämään supilovahveroita, mutta jostain syystä toinkin kotiin hevipussillisen kanttarellejä. Luulin että mummot ovat jo käyneet kaikki keräämässä, kun en ole niitä enään löytänyt. Meillä minä ja pojat tykätään todella paljon kanttarelleistä ja ihanaa kun niitä taas saimme.

Tarkoitus olisi vielä lähteä jokupäivä etsimään suppilovahveroita, mutta en ole aivan varma osaanko niitä kerätä. Suppilovahveroihin sain villityksen Kettuterroristien blogista. =)

Tuli sitten tulostettua netistä kuvia ja tarkkoija tietoja suppilovahveroista, joten niiden avulla luulisi sieniä löytyvän, jos niitä ylipäänsä on näissä lähimetsissä.

Kuvaa ei tällä kertaa ole kanttarelli saaliistani, koska olen unohtanut ladata kameran akut.

Yllätys yllätys...

* Kaikki tieto ja muut mukavat kommervenkit ovat tervetulleita suppilovahveroista minulle.

Olisi aivan mahtavaa oppia keräämään muitakin sieniä kuin kanttarellit ja tatit!

 

 

26.08.2011 - 22:17

Siivosin blogistani blogeja, jotka eivät ole kirjoitelleet blogeihinsa pitkiin aikoihin, osalla oli jopa 3vuotta hiljaiseloa.

Jos tunnet että olen vahingossa poistanut sinun ruoka- tai leivontablogisi ilmoita se tämän postauksen viesteissä, myös jos on tullut uusia kivoja ruoka- ja leivontablogeja ilmoita sivusi viesteissä, niin koitan laittaa ne linkkilistaani!

 

20.08.2011 - 21:20

Pohja:

1dl Perunasosejauhoja

2dl Vehnäjauhoja

½tl Leivinjauhetta

100g Voita

1dl Kylmää vettä

- Sekoita kuivataineet keskenään.

- Nypi joukkoon hieman pehmennyt voi.

- Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi.

- Painele taikina voideltuun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.

- Laita vuoka viileään n.30minuutiksi.

- Pistele pohjataikinaa haarukalla reikiä ja paista 200asteessa uunin alatasolla n.10minuuttia.

 

Täyte:

1l Kanttarellejä

1 Punainen paprika

2 Pientä punasipulia

Mustia oliiveja viipaleina

1 Sipuli

4dl Ruokakermaa

2 Kananmunaa

Ripaus suolaa, mustapippuria

1tl Persiljasilppua

½tl Rakuunaa

- Kuori ja suikaloi sipulit.

- Paloittele paprika kuutioiksi.

- Paista pannulla aluksi pienessä määrässä margariinia sipulia ja paprikaa.

- Lisää kanttarellit joukkoon ja jatka paistamista niin kauan kunnes sienistä lähtevä neste haihtuu pannulta.

- Sekoita keskenään ruokakerma, munat ja mausteet.

- Lisää joukkoon kanttarelliseos ja sekoita hyvin sekaisin.

- Kaada seos esikypsytetyn piirakkapohjan päälle ja kypsennä piirakka uunin keskitasolla 200asteessa n. 20-30minuuttia.

 

19.08.2011 - 09:04

Tätä oli aivan pakko kokeilla, kun huomasin reseptin kettuterroristien blogissa.

Tai oikeastaan tämä on jo toinen kerta, kun pojat söivät ensimmäisen satsin parempiin suihin, joten ilmeisesti olivat hyviä.

 

3 Pienempää avomaankurkkua

1dl Vettä

2rkl Väkiviinaetikkaa

2rkl Sokeria

Tilliä

* Viipaloi avomaankurkut ohuiksi siivuiksi.

* Sekoita kulhossa vesi, väkiviinaetikka,sokeri ja tilli.

* Kaada etikkaseos kurkkujen päälle ja sekoita.

* Laita kurkut jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi maustumaan ja tarjoile ruoan kanssa.

08.08.2011 - 08:55

Rakas mummoni täytti 80vuotta ja tässä herkkuja hänen synttäreiltä.

Suurinosa on sukulaisten tekemiä ja osa myös minun. Mukavaa oli valmistaa herkkuja ja mummo sai ottaa rennosti!

Aloitan omista tekeleistäni!

4 Suklaan muffinsit

3½dl Vehnäjauhoja

2dl Sokeria

2tl Levinjauhetta

2tl Vaniljasokeria

n.2dl Appelsiinimehua

2 Kananmunaa

100g Margariinia

1 Susu patukka

1 Pätkis patukka

½ Levyä maitosuklaata

½ Levyä valkosuklaata

*Sekoita kuivat aineet keskenään, myös suklaa.

* Lisää munat ja sekoita, lisää mehu osissa, ettei tule liian löysä taikina.

* Annostele ruokalusikallinen taikinaa muffinsivuokiin ja kypsennä uunin keskitasolla 180asteisessa uunissa n. 10minuuttia.

* Tästä taikinasta sain tehtyä 23kpl muffinseja.

'* Kun muffinsit ovat jäähtyneet, sulata valkosuklaata ja levitä sitä hieman muffinsien päälle, koristele nonparelleilla.


Tonnikala-katkarapupiirakan resepti löytyy täältä!

 

Tästä alkaa muiden vieraiden herkut!

 

Tonnikala-fetapiirakka

Serkkuni tekemä piirakka, muuten oli todella hyvää, mutta olisi saanut olla hieman kosteampi.

Täyte:

Tonnikalaa

Ananasta

Paprikaa

Fetajuustoa

Juustoraastetta

 

Kinkku voileipäkakku

Äidin siskon tekemä todella herkullinen voileipäkakku, vai kyllä kielen mennessään. =)

 

Mansikka täytekakku

Äidin siskon tekemä täytskäri, joka oli kyllä juuri sopivasti kostea ja hyvän makuinen (raikas)

 

Äidin veljenperheen tekemät Kinkku-, juusto- ja kananmuna-anjovis leivät.

Tarjolla oli myös todella suuri valikoima keksejä, joten muksuilla oli herkkupäivä!

Myös boolit olivat kivoja, varsinkin kun lapsilla oli aivan oma mehusta tehty booli! =)

 

Mummolleni vielä oikein hyvää syntymäpäivää ja oikein paljon vuosia lisää!

04.08.2011 - 11:42

Yksi päivä olin menossa muksujen kanssa puistoilemaan, kun kaunis perhonen laskeutui roksini päälle.

En saanut tuota perhosta millään pois kengästäni, vaika koitin saada sen puun oksalle tai pensaan lehdille.

Hieman on huono kuva, kun nopsaan nappasin kuvan kännykälläni ihanuudesta.

Kävelin yhdellä kengällä puistoon ja tätä kenkää pidin kädessäni johon perhonen ilmeisesti oli ihastunut, olihan kenkäni kirkkaan keltainen.

Puistossa koitin vielä useaan kertaa saada perhosta poistumaan kengältäni ja vihdoin siinä onnistuin.

Suruvaippa jäi pensaan lehdille huilaamaan, kunnes lensi kaikessa kauneudessaan jonnekkin!

04.08.2011 - 11:35

400g Jauhelihaa

1dl Kevätsipulinvarsia paloina

Sinihomejuusto muruja

1tl Pizzamaustetta

2tl Chilijauhetta

2tl Pihvimaustetta

Loraus ketsuppia

1rkl Korppujauhoja

* Sekoita jauhelihan joukkoon kaikki ainekset hyvin vaivaten.

* Muotoile taikinasta pihvejä ja paista ne pannulla niin kauan, kunnes pihvit saavat kauniin värin.

(Tarkista kypsyys)

Tarjoile vaikka muusin ja salaatin kera.

04.08.2011 - 09:06

Pohja:

2½dl Kädenlämpöistä vettä

2tl Kuivahiivaa

1tl Valkosipulirouhetta

Pizzajauhoja

Liota kädenlämpöiseen veteen kuivahiiva, lisää joukkoon valkosipulirouhe ja pizzajauhoja.

Vaivaa taikinaa hyvin ja lisää samalla jauhoja, niin että taikinasta tulee kimmoisaa, eikä tartu enään käsiin.

 

Täyte:

Valkosipulilla maustettua tomaattimurskaa

Rapeiksi paistettua pekonia

Herkkusieniä (säilyke)

Tankoparsaa (säilyke)

Ananasta (säilyke)

Tomaattia viipaleina

Kanttarelleja (paistettuna)

Sipulia renkaina

Mustia oliiveja renkaina

Juustoraastetta

Mozzarellaa

 

* Leivtä pizzapohjan päälle tomaattimurskaa.

* Levitä juustoraastetta pohjan päälle.

* Lisää muita aineksia makusi mukaan.

Itse tykkään laittaa juustoraastetta mahdollisimman paljon ja juustoraasteen päälle viipaleita mozzarellaa.

* Kypsennä pizza prontossa niin kauan kunnes pinta saa hieman väriä ja pohja on hieman rapsakka.

 

01.08.2011 - 14:45

400g Jauhelihaa

1pss Makaronia

1 Sipuli

½pss Herne-maissi-paprikaa

3 Tomaattia

5dl Maitoa

2dl Ruokakermaa

2 Kananmunaa

Jauhelihamaustetta

Valkosipulirouhetta myllystä

Oreganoa

Persilja rouhetta

* Kuori ja kuutioi sipuli.

* Paista hetki sipulia pannulla ja lisää jauheliha joukkoon.

* Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon herne-maissi-paprika.

* Mausta jauhelihaseos jauhelihamausteella.

* Keitä makaronit kasvisliemellä maustetussa vedessä puoli kypsiksi ja valuta vedet pois.

* Sekoita jauhelihaseos ja makaronit uunivuoassa.

* Valmista maidosta, kermasta, kananmunista ja mausteista liemi ja kaada se makaroni-jauhelihaseoksen joukkoon.

* Viipaloi tomaatit ja levitä ne laatikon pinnalle ja kypsennä uunin keskitasolla 175-200asteisessa uunissa n. 45minuuttia.

 

Tule ystäväkseni
Yhteyden otto
Aquasun.1@wippies.fi
Koirani blogi